DMZ

Munsan station ja DMZ -junien tracksit.

Käytiin lauantaina vierailemassa Koreoiden rajalla ja koska meidän reissu ei todellakaan sujunut niin kuin sen piti, on helpompaa kertoa siitä ihan omassa postauksessaan.

tästä vaan alas, tai siis...?

Meidän oli tarkoitus mennä vierailemaan Dorasan Stationille pelkästään, sen piti olla oikeasti suhteellisen suoraviivainen ja helpohko reitti:

Cheonho (kotiasema) -> gongdeok, gyeongui line -> munsan -> DMZ train to Imjingak, ID check -> train to Dorasan Station

Vaikuttaa helpolta, eikö? Niinhän se olisi ollutkin jos DMZ junia menisi useammin kuin kaksi kertaa päivässä (virallinen internet-tieto tosin kertoi 10krt/pvä ja jossain luki 4krt/pvä....). Päästiin Munsaniin, jossa ensimmäinen virkailija kertoi Dorasanin junan tulevan 2:50pm, lipunmyynti kuitenkin ilmoitti junien olevan loppuunmyytyjä ja antoi mahdollisuudeksi mennä taksilla Imjingakiin, josta sitten voisi ottaa turistibussin Dorasaniin. Pienen rauhoittumisen jälkeen päätimme ottaa tämän vaihtoehdon ja hyppäsimme taksiin, joka vei meidät Imjingak stationille. Siellä kysyimme mahdollisuudesta päästä Dorasaniin ja vastaukseksi iloinen ajussi NAUROI katketakseen?!?

Hetken päästä hyvännäköinen sotilaspoika tulee ilmoittamaan ettei junalla pääse tästä tänään, mutta kysyttyämme turistibusseista hän osasi neuvoa, että ne lähtevät Imjingak -puistolta. Kiukkuisena kävelimme puistolle ja sinne päästyämmekin mahdollisuudet päästä Dorasaniin näyttivät todella huonoilta, sillä vieressä näkyy vain huvipuisto ja alueella MISSÄÄN ei tunnu liikkuvan ketään. Pienen kiertelyn jälkeen Jassu kuitenkin ilmoitti oikealla näkyvän iso "I" -kirjain, jonka luona sitten olikin paljon turistibusseja ja oikeannäköisiä lipunmyyntikojuja.

Tutkimme hetken hintoja ja totesin vaan, että mennään tiskille ja kysytään miten helvetissä sinne Dorasaniin tänään pääsee. Homma ei kuitenkaan sujunut aivan näin helposti vaan yhtäkkiä joku pukumies sanoo, että meidän pitää mennä viereisestä ovesta informaatiotiskille kysymään mitä haluamme tehdä. .....okei, mehän sitten menimme. Informaation hyvää englantia puhuva nainen kertoi mahdollisuuksista ja loppujen lopuksi totesimme, että ehkä lähdemme vain kunnon turistikierrokselle, jossa näemme Dorasan Stationin lisäksi Dorasan observatoryn ja 3rd infiltration tunnelin. Saimme paikat päivän viimeiseen bussiin, thank god. Olisi ollut aika ikävää to go through all the trouble ja sitten todeta, että olemme käytännössä 10min päässä rajasta, mutta nyt kävi näin.

Bussimatka DMZ -rajalle tosiaan kesti ehkä sen 10min ja ensimmäisenä sotilas tulee bussiin tarkastamaan listan kanssa, että kyydissä ovat ne ihmiset ja passit jotka on listaan kirjoitettu. Tämä oli kuitenkin ainoa "virallinen tarkastus" mitä jouduimme kokemaan, sinänsä hassua, sillä juna-asemalla näkyi metallinpaljastin, jonka läpi olisi joutunut menemään. Bussi ajoi piikkilangalla aidatun sillan yli ja sillalle oli aseteltu todella paljon aitoja — kovin lujaa siinä ei voinut ajaa.

just your casual road, eh?

Se tunne kun tajuaa olevansa maailman militarisoiduimmalla demilitarisoidulla alueella on aika jännä. Ympärillä on hirveästi vihreää ja tosi kaunista luontoa, mutta sen lisäksi siellä ei oikeasti ole mitään. Kukaan ei liiku missään, ainoat ihmiset ovat military personnel ja turistibussien turistit. Koko alue on jotenkin hiljainen ja tuntuu ettei siellä uskalla puhua kovaan ääneen, että se olisi jotenkin väärin.

Tuolla sisällä oli jotain, mitä emme ehtineet näkemään ajan vähyyden vuoksi...

Ensimmäisenä mentiin Dorasan observatoryyn, joka oli loppujen lopuksi ehkä hienoin paikka. Se sijaitsee Dora-sanin päällä ja toisella puolella on Pohjois-Korea. Meillä sattui huonohko sää joten ei nähty kauhean kauas, mutta esimerkiksi Kaesongin rakennukset näkyivät kyllä selvästi. Kuvia täältä ei tosiaankaan pahemmin ole, koska alueella oli hyvin selkeä kuvauskielto (jota jotkut näyttivät rikkovan?!) ja vaikka elämässä tulee tehtyä paljon virheitä, tämä tuntui sellaiselta ettei ehkä kannata kokeilla. En ehkä halua kuolla siksi, että otin kuvia Pohjois-Koreasta kun ei saanut? Oli kuitenkin tosi mielenkiintoista ja ollaan molemmat tyytyväisiä siihen, että päätettiin lähteä kunnon turistireissulle.

Tämän aidan ulkopuolella oli käytännössä pohjoinen...

Observatoryn jälkeen suunnattiin 3rd infiltration tunneliin, jossa Jassu lähes kuoli(?!) kun kiipesimme ylös. Ennen tunneliin laskeutumista meillä oli briiffaus siitä mitä alhaalla on odotettavissa ja selitettiin tunnelin rakenteesta yms. kaikkea mielenkiintoista. Briiffi oli koreaksi ja yhtäkkiä vieressämme seisoi hyvännäköinen sotilas, joka kysyi ymmärrämmekö koreaa. Kielteisen vastauksen saatuaan hän pyysi meidät sivummalle ja selitti samat asiat englanniksi. Tämän yksityisbriiffin ansiosta päästiin laskeutumaan tunneliin ennen muita meidän bussista, mikä oli kiva, sillä se tarkoitti että meillä oli oikeasti aikaa vähän kävellä ulkona tunnelin jälkeen.

Tunneliin laskeuduttiin 11° kulmassa menevää luiskaa pitkin 73m maan alle ja siellä käveltiin vielä turvaoven luokse alle 2m korkeassa tunnelissa, jossa molemmilla osui pää kattoon suorassa seistessä... Tunneli on pohjoisen kaivama, mutta ymmärrettävästi etelä on tehnyt turvatoimia ja tukkinut tunnelin ettei sieltä pääse läpi. Kuvaaminen oli alhaalla kielletty ja kuiluun mennessä mentiin metallinpaljastimen läpi. Alaspäin kävellessä huomasi lämpötilan laskevan, mutta ylös kiivetessä tuli aivan järkyttävän kuuma. Ylämäki tuntui lähes loputtomalta ja Jassu ei saanut henkeä muutamaankaan otteeseen. Loppujen lopuksi kuitenkin pääsimme ylös ja huolimatta kaikesta tuskasta oli tosi hienoa käydä kävellen tunnelissa, en olisi vaihtanut sitä monoraililla alas menoon.

(as a sidenote: kun ajeltiin dösällä tunnelilta dorasan stationille, niin näin oikein mukavan näköisiä armeijapoikia pelaamassa jalkapalloa ilman paitaa)

Viimeinen "nähtävyys" kierroksella oli Dorasan Station, minne meidän alunperinkin piti mennä. Kaiken muun jälkeen asema ei ollut niin vaikuttava, mutta jotain karmivaa siinä on kun kyseessä on 40miljoonan rakennuskompleksi, jota ei oikeastaan käytetä mihinkään. Siellä on valtava "immigration hall", joka vaan seisoo tyhjillään ja raiteilla kulkee muutama juna päivässä.

immigration hall

Vaikuttavinta oli ehkä kuitenkin kuuluisa "Not the last station from the south but the first station towards the north" -kyltti ja se fakta, että asema on 52km Seoulista ja 205km Pyeongyangista. Etelä-Korea vaikuttaa haluavan Koreoiden yhdistymistä, siitä viestivät kaikki "tämän aseman kautta olisi mahdollista tulla junalla euroopasta koreaan" -tekstit, mutta samalla sellainen vaikuttaa todella utopistiselta. Jälleen kerran tälläkin visiitillä jäi harmittamaan se, ettei meillä oikeasti ollut kauheasti aikaa + emme päässeet käyneet raiteilla, joiden luona on kyltti "Imjingak <- Dorasan -> Gaesong".

bussille kävellessä sai kuitenkin zoomattua tarpeeksi lähelle kuvaa varten

Vaikkei tässä reissussa oikeasti mitään hauskaa ollut, aiheutti "lievää" huvitusta Dorasan stationilla tilanne kun Jassulle yhtäkkiä sanottiin, että hänhän puhuu hyvää koreaa (oli ymmärtänyt lauseita tyylillä "laitoit leiman väärinpäin"). Ei siinä mitään, Jassu ymmärsi, mutta meinasi vastata "zenzen"... Niin, hyvää koreaa tosiaan? (Aasian kieliä puhumattomille: zenzen on japaniksi "ei ollenkaan")

Viimeisenä pysähdyimme vielä Camp Bonifasin luona olevaan kauppaan, jossa ei oikeasti ollut juurikaan mitään muuta kuin imported goods, kuten pohjois-korealaista viinaa. Sieltä sai myös muutamia local produce -tuotteita ja ostimme DMZ -suklaata, joka oikeasti osoittautui hyväksi?! Saimme kaupassa myös nauttia korealaisesta kohteliaisuudesta kun jonottaessamme kassalle, meidän eteen ryntäsi 10hlö lauma korealaisia jäätelöt kädessä. Joo, ilmeisesti on ihan okei vaan mennä muiden ohi?

Kaupan jälkeen oli aika suunnata ulos DMZ:lta ja rajalla oli jälleen kerran nimilistan tarkastus. Ajomatka Imjingakiin tuntui lyhyemmältä kuin rajalle oli ollut ja bussista poistuttuamme oli aika kummallinen fiilis. Kun miettii missä tuli käytyä, ei oikein osaa löytää oikeita sanoja kuvailemaan miltä tuntuu. Olisi väärin sanoa sen olleen "hieno" kokemus, sillä ei siinä ole mitään hienoa, että nykymaailmassa on pohjoisen kaltaisia maita olemassa. Ainoa millään tapaa järkevä sana kuvaamaan kokemusta on ehkä "ainutlaatuinen", sillä eipä tuo taida olla tyypillisin lomavierailukohde? Olen kuitenkin tosi kiitollinen siitä, että menimme ja kävimme läpi kaikki ne ongelmat sinne mennessä, sillä kokemus oli sen kaiken arvoista. Minulla oli kaksi asiaa, mitä ehdottomasti haluaisin tehdä Koreassa ja visiitti pohjoiseen oli yksi niistä (Hello Kitty -kahvila oli toinen). On käsittämätöntä ajatella miten suuri alue maata siinä on ja siellä ollessaan se tyhjyys ja hiljaisuus hämmentää. Luonto on upean vehreää, mutta ihmiselämä ainoa mitä alueella näkyy on armeijan autoja ja sotilaita (sen yhden kylän lisäksi).

Kaiken kaikkiaan reissu oli kokemisen arvoinen, mutta niitä tunteita mitä siellä tulee on aika vaikea kuvata. Hyvin samantyyppinen kokemus kuin Hiroshima, tosin sillä erotuksella, että Hiroshima on tapahtunut ja Pohjois-Korea tapahtuu yhä.