Viimeiseen kolmeen päivään on mahtunut muun muassa seuraavaa...
- 70km kävelyä
- 740km junailua
- lukemattomia vaihtoja jumalattoman suurilla metroasemilla (Kumamoton kaltaisesta pikkukaupungista tulevalle Osakan asemat ovat valtavia)
- paljon japanin puhumista ja ihmisten järkyttämistä kun gaijinit osaavatkin kieltä
- hirveä määrä tuijotuksen kohteena olemista
- upea live umeda HEPin edessä (jassu löysi itselleen miehen)
Tosiaan, ollaan oltu menossa viimeiset kolme päivää aika kovaa eikä aikaa tai voimia päivittämiselle ole ollut, muttei tarkoitus missään vaiheessa ollutkaan päivittää joka päivä. Ollaan keskitytty nauttimaan tästä elämästä ja joka ilta on oikeastaan tuntunut pahalta palata kämpille — vaikeinta oli lähteä eilen kun live jatkui, mutta päässä huusi tietoisuus siitä, että aamulla pitää herätä neljän aikoihin. Jotenkin todella ikävää kun pää haluaisi jatkaa seikkailua, mutta kroppa huutaa ettei pääse enää kotiin asti jos vielä jatkaa. Anyways, tässä hieman päivitystä viime päivistä:
Torstaina tuntuu ettei oikein tehty yhtään mitään, vaikka päivän puolivälissä laitettu askelmittari näyttikin loppujen lopuksi lähes kolmeakymmentä kilometriä. Rail passin vaihto oli pientä säätöä, muttei mitään verrattuna siihen, mitä koettiin ICOCAn hankkimisen kanssa...
Shin-Osakan asema oli aivan hillittömän kokoinen, mutta yllättävän helppokulkuinen aamulla kun liikennettä ei mitenkään kauheasti ollut. Siitä huolimatta oli aika mielenkiintoista yrittää etsiä konetta, josta ICOCAn saisi hankittua — kaikki koneet kun olivat shinkansen- ja jr rail -lipuille. Käytiin parista kaupasta kysymässä missäs ihmeessä sijaitsisi kone, josta kortin saisi ja homma olisi hoitunut ihan hyvin, ellei meitä neuvoneelle naiselle olisi tullut pientä pilkkuvirhettä... 20m oli pikemminkin 200m, vähintään. "Pienen" kiertelyn jälkeen homma kuitenkin onnistui ja metrolla kulkeminen helpottui huomattavasti kun ei aina tarvinnut tutkia kuinka paljon mikäkin metromatka maksaa.
Sen jälkeen siirryttiin Nambaan, jossa tuli kierrettyä lähemmäs 30km, vietyä mun purikuraneitsyys ja Jassun crepeneitsyys ja ihasteltua kauppoja. Jassu oli kuin kotonaan, mutta mulle se oli jotenkin todella "isoa" ja outoa. Ihmisiä oli oikeasti PALJON ja siellä ei todellakaan voinut yhtäkkiä päättää "nyt mennään tänne". Suunnitelmat kävelyreitin suhteen oli tehtävä in advance ja naureskeltiin Kumamotossa sille, että täällä oikeasti saattaa kääntyä yhtäkkiä ja päättää mennä toiseen suuntaan.
Käytettiin ikä ja terveys Pokémon centerin etsimiseen — Jassu "tiesi" missä se on, muttei sinne löytäminen ollut aivan niin helppoa kuin luulisi olevan. Kierrettiin ympäri Umedan ja Osaka ekin ympäristöä, käveltiin väärään suuntaan (koska hitsin iphonen kartat, rakastan paperikarttoja nyt ja aina!!), mutta loppujen lopuksi kaikkien mutkien kautta onnistuimme löytämään Pokémon centerin. Ihan hauska paikka, on vaan ikävää kun Pokémoneja on nykyään niin monta, ei vaan silloin kun minä olin nuori?!?
Omg, pokepallo, tahdon sen
Perjantaina herättiin jo ennen seittemää ja ihmeteltiin, että mitä tehtäis, koska oltiin tosiaan jo edellisenä päivänä käyty Namba aika hyvin läpi. Yli tunnin ajan me vaan lahnattiin sängyssä kattoen lastenohjelmia ja yrittäen miettiä päivän action plania. Ilman ollessa mitä parhain päätettiin lähteä Osakan linnalle aluksi ja kattoo sitten loppupäivän ohjelmaa.
Linnan luo junailu ei ollu vaikeeta ja näin matkalla sinne mun koulun ja meinasin itkeä ku olin niin onnellinen ja muutenkin tuntu tosi ihanalta nähä se vihdoin uudestaan (vaikkakin tosi nopeesti). Jouduttiin kävelemää juna-asemalta pieni matka linnan luo ja voi hyvä luoja sitä ylämäkien määrää, en todellakaa muistanu niitä. Otettiin ihan hirveesti kuvia ja oltiin tosi hämmentyneitä kaikista ulkkareista, joita nähtiin, koska me ei todellakaan luokitella itteemme enää niin ulkkariks täällä. Välillä olis tehny mieli sanoo ihmisille, että laittais vaatetta päälle eikä kulkis alasti plus jotkut ulkkareista oli tosi epäkohteliaita ja muutenki äänekkäitä. MUTTA ainakin onneks Osaka castle on tosi kaunis paikka ja saatiin otettuu paljon kuvia.
Linnan luo junailu ei ollu vaikeeta ja näin matkalla sinne mun koulun ja meinasin itkeä ku olin niin onnellinen ja muutenkin tuntu tosi ihanalta nähä se vihdoin uudestaan (vaikkakin tosi nopeesti). Jouduttiin kävelemää juna-asemalta pieni matka linnan luo ja voi hyvä luoja sitä ylämäkien määrää, en todellakaa muistanu niitä. Otettiin ihan hirveesti kuvia ja oltiin tosi hämmentyneitä kaikista ulkkareista, joita nähtiin, koska me ei todellakaan luokitella itteemme enää niin ulkkariks täällä. Välillä olis tehny mieli sanoo ihmisille, että laittais vaatetta päälle eikä kulkis alasti plus jotkut ulkkareista oli tosi epäkohteliaita ja muutenki äänekkäitä. MUTTA ainakin onneks Osaka castle on tosi kaunis paikka ja saatiin otettuu paljon kuvia.
Suorassa auringonpaisteessa kierrellessä tuli niin kuuma, et meijän oli lähes pakko ostaa jotain kylmää syötävää eli Kakigōria joka on siis murskattua jäätä ja makusiirappia. Päädyttii kans ostaa takoyakia, vaikka se oliki kallista, eikä niin hyvä idea koska syödessä niitä tuli taas kuuma...
Selfie with Osaka-jo
Osakan linnalla käynnin jälkeen otettiin juna Tennojiin, koska haluttiin käydä purikurassa ja tiesin, et siellä ainakin on hyviä koppeja. Tennojissa ei vietetty sen enempää aikaa, koska loppulomasta meillä on majotus siellä, joten päätettiin jättää Tennojin kiertely vasta sinne. Sen sijaan suunnattiin Nambaan, koska Kiia halus nähdä Amemuran eikä muutenkaan keksitty oikeen muuta tekemistä. Matkalla Tennojista Tsuruhashiin mentiin mun koulun ohi ja oli tosi outoa ajatella, etten enään oo Poolen oppilas. Nambassa otettiin vielä uudestaan pakolliset Glico man- selfiet ja suunnattiin myös erittäin hyväksi havaittuun frozen yogurt paikkaan.
Koska oltiin kierrelty Namba jo aika hyvin läpi edellisenä päivänä suunnattii kulkumme Umedaan, koska oltiin nähty siellä muutama kauppa, joitten ajateltiin olevan ehkä ihan kiinnostavia. Ei sitten löydettykkään mitään ihmeellistä, joka olis ollu ostamisen arvosta, joten mentiin ulos istumaan ja huomattiin et HEPin edessä oli street live. Jäätiin sitte kuuntelemaan hyvää musiikkia ja pikku hiljaa siirryttiin jopa vähän lähemmäs, eikä istuttu miljoonan metrin päässä esiintyjästä.
Ensimmäisenä esiintyi Taisuke ja voi pyhä lehmä, miten voi miehellä olla sellainen ääni ja naama (oksettavaa). Taisuke laulo J Soul Brothersin Hanabin, jota kuuntelin ihan liikaa vaihto-vuoden aikana, ja nyt kuunnellaan sitä melkeen koko ajan, oho. Huomasimme Taisuken esiintymisen aikana vieressämme olevan valioyksilön ja luultiin ensin, että kyseinen henkilö on Taisuken bändäri. MUTTA Taisuken liven loppuessa tämä valioyksilö tarttui mikkiin ja esitteli itsensä Daikiksi ja kertoi esiintyvänsä seuraavaksi. Daiki esitti kolme kappaletta ja kun hän kertoi laulavansa viimeisen biisin mun oli pakko anella Kiialta, että kuunnellaan loppuun eikä lähdetä vielä kämpille, johon Kiia sit suostu ♥
Löydettiin metsä Umedan asemalta (sisältä)
Kämpille päästyämme päätettii lähtee kauppaan ostamaan ruokaa, mutta sitä ennen päätin twiitata Daikille twitterissä ja kertoa, että live oli ollu huippu. Kokeiltiin ekaa kertaa meijän polkupyöriä ja kyllähän sitä vähän jännitti mennä tuolla Osakan kaduilla, kun tää ei todellakaan oo mitään hiljasta maaseutua. Selvittiin kumminki hengissä kauppaan ja takasin kämpille ja kun päästii takas wifin ääreen ni mun kännykkä (ja lähinnä twitter räjähti), kun Daiki oli vastannu mun twiittiin ja seurannu mua takasin, hihihi, nauratti. Juttelin sen kanssa sitten jonkun aikaa twitterissä ja kyselin seuraavista liveistä yms. Ilta meni twitterille hihittäessä, mutta jossain vaiheessa Kiian oli pakko mennä nukkumaan. Vanhat ei jaksa valvoa ihan samalla tavalla kuin nuoret (ainakaan öisin, ero nähtiin matkalla Kumamotoon kun kuolin ja Kiia oli hereillä).
(molemmat kirjoittanut jonkun verran tätä tekstiä, lähinnä Jassu perjantaista eteenpäin. Sen takia "minä" on vähän hassu jossain vaiheessa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti